Valtion taideteostoimikunta järjesti keväällä 2022 yleisen taidekilpailun yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Kilpailun tarkoituksena oli löytää ideoita Imatran Immolan Rajavartiolaitoksen sotilaskodin uudisrakennuksen yhteydessä olevalle piha-alueen kivetykselle. Kilpailuehdotuksissa hyväksyttiin myös muualle ulkotilaan sijoitettavat teoskokonaisuuteen liittyvät yksittäiset osat. Toiveena oli luoda teoksen kautta piha-alueelle omaa identiteettiä ja yhtenäisyyttä.
Immolan hyvätasoisessa kilpailussa kaikkiaan 62 ehdotusta täytti ohjelmassa asetetut vaatimukset. Kilpailuehdotuksissa oli otettu huomioon kohteen erityislaatuisuus ja rakennuksen arkkitehtuuri. Monissa ehdotuksissa pyrittiin joko estetisoimaan ympäristöä tai jatkokehittämään rajavartiolaitoksen toimintaan liittyviä visuaalisia elementtejä. Monissa ehdotuksissa oli mietitty teoksen ekologista elinkaarta. Useat ehdotukset edustivat perinteistä, ammattimaista kuvanveistotaidetta.
Kaikille avoimen ja anonyymina järjestetyn kilpailun palkintolautakuntana toimi Valtion taideteostoimikunta, puheenjohtajanaan Henri Terho.
Sija 1. Ehdotus nro 038 Harmaa alue, Pekka Niittyvirta ja Jari Silomäki, 7 000 euroa.
Sija 2. Ehdotus nro 013, Vyöhyke, Jani Rättyä, 4 000 euroa.
Sija 3. Ehdotus nro 026, Oivallus, Kimmo Schroderus, 3 000 euroa.
Tunnustuspalkinnon saajat, kumpikin 500 euroa:
Ehdotus nro 002 Tuli, ilma, maa, Riitta Huttunen.
Ehdotus nro 055 Rajapyykit, Otto Karvonen.
Palkintolautakunta päätti ensimmäiseksi tulleen teoskokonaisuuden jatkokehittämisestä. Pekka Niittyvirran ja Jari Silomäen Harmaa alue -ehdotuksessa on käytetty onnistuneesti hyväksi optista ilmiötä, jossa kahden värillisen lasin väliin jäävä alue muuntuu kolmanneksi väriksi, tässä tapauksessa harmaaksi alueeksi. Teos tutkii rajan käsitettä abstraktion keinoin. Harmaa saadaan syntymään magentan ja syaanivärin kumotessa toisensa. Teosta kiertäessä katsoja voi nauttia erilaisista syntyvistä värikombinaatioista ja muodoista, myös suhteessa arkkitehtuuriin. Teoksen harmaita alueita voi kuvailla myös eräänlaisiksi välitiloiksi, kahden värielementin kumotessa toisensa ja yhdistyessä.
Ehdotukset ja arvostelupöytäkirja ovat nähtävillä 24.5.2022–24.11.2022 kilpailun internetsivuilla:
https://www.valtiontaideteostoimikunta.fi/immola-taidekilpailu/
Kuvat: Pekka Niittyvirta ja Jari Silomäki


Lisätietoja:
Valtion taideteostoimikunta
puheenjohtaja Henri Terho, henri.terho@taike.fi, puh. 0295 330901
vastaava tuottaja Eija Aarnio, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, puh. 0400-271477