Valtion taideteostoimikunnan toimintakertomus vuodelta 2020 on julkaistu. Se esittelee toimikunnan ydintoiminnan: teosostot, kilpailut, tilausteokset sekä kertoo, mihin kokoelman teoksia on vuoden aikana sijoitettu.
Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa toimikunnan kolmeksi vuodeksi aina kerrallaan. Vuosi 2020 oli uuden taideteostoimikunnan ensimmäinen toimintavuosi. Vuotta leimasivat koronaviruspandemian aiheuttamat poikkeusolot, jotka muuttivat sekä tilaustöiden tuotantoprosesseja että taiteen hankintamahdollisuuksia. Vuoden aikana valmistuikin suunniteltua vähemmän tilausteoksia, mikä tarkoittaa kiihtyvää tahtia vuodelle 2021.
Numeroiksi muutettuina valtion taideteostoimikunnan vuosi 2020 näyttää tältä.
214 uutta teosta 147 eri taiteilijalta
Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan hankitaan teoksia laaja-alaisesti kuvataiteen eri aloilta. Tarkoituksena on ensisijaisesti kerätä kiinnostavaa, korkealaatuista ja ajankohtaista kotimaista nykytaidetta mahdollisimman monipuolisesti. Tänä vuonna kokoelmaan hankittiin runsaasti uusia taideteoksia, yhteensä 214 teosta:
81 maalausta,
33 valokuvaa,
32 grafiikan teosta,
24 veistosta,
14 korutaideteosta,
10 piirustusta,
7 taideteollista teosta,
4 mediataideteosta,
4 tekstiiliteosta,
2 paperileikkausta,
1 esineteos,
1 puupiirros sekä
1 ympäristöteos.
147 taiteilijasta naisia on 102 ja miehiä 42 sekä 3 taiteilijaparia.
276 sijoitettua teosta, 25 virastoa tai laitosta
Valtion taideteostoimikunnan tehtävänä on hankkia taideteoksia sijoitettavaksi valtion virastoihin ja laitoksiin. Julkisiin tiloihin talletettuina teokset ovat nähtävillä myös sellaiselle yleisölle, joka ei välttämättä muuten ole taiteen kanssa tekemisissä. Yksilöllisesti kuratoiduilla teoskokonaisuuksilla pyritään luomaan keskustelua herättäviä, virkistäviä työympäristöjä. Vuoden 2020 aikana sijoitettiin yhteensä 276 teosta 25:een valtion virastoon tai laitokseen sekä kotimaassa että ulkomailla.
2 taidekilpailua + 2 poikkeuskohdetta
Uusia kilpailuja järjestettiin vuonna 2020 kaksi: yleinen taidekilpailu Kuvataideakatemian uudisrakennukseen ja kutsukilpailu THL:n Tilkanmäen kampukselle.
Kuvataideakatemian kilpailun osalta pystyttiin käymään monia keskusteluja siitä, mikä julkisen taiteen rooli on osana ylintä kuvataiteen opetusta ja minkälaisia ovat tulevaisuuden rakentamiseen kytkettävän taiteen mahdollisuudet. Voittajakolmikkoon nousi myös yksi opiskelijatyö, joka perustuu aineettomaan, sosiaalisen veistoksen ideaan.
Palkintolautakunta päätti jakaa 1. sijan kolmelle tekijälle:
Kristian Jalava, Käännekohta,
Mikki Noroila, Ilmastorituaali – ritualistinen seminaariteos sekä
Benjamin Orlow, BABA MAMA YAGA.
THL:n kilpailussa kokeiltiin Suomessa vielä harvinaista osallistavaa menettelyä. Kilpailuun kutsutut kolme taiteilijaa tapasivat käyttäjien edustajia kahdessa työpajassa. Kaikki kilpailun osapuolet pitivät hyvänä mahdollisuutta saada ja antaa käyttäjäarvioita jo luonnosvaiheessa, ja kokemuksen perusteella taideteostoimikunta tulee jatkossakin arvioimaan ja uudistamaan kilpailukäytäntöjään.
Voittajaksi valittu Aimo Katajamäen ehdotus Pan koostuu huoltopihan betonikaiteen päälle tulevasta veistosryhmästä.
Taidekilpailujen lisäksi toimintavuotta leimasi myös ulkoministeriön käyttöön tulevan Merikasarmin taideohjelman konseptointi. Kaikkiaan kahdeksan eri kiinteistöä tarkoittava kokonaisuus on taideteostoimikunnan mittakaavassa poikkeuksellisen suuri yksittäinen kohde. Merikasarmin taideohjelman tavoitteena on rakentaa vuoden 2021 aikana talletuskokonaisuus, joka tukee monin mahdollisin tavoin ulkoministeriön toimintaa ja osaltaan nostaa suomalaisen nykytaiteen merkitystä Suomen kansainvälisten suhteiden näkökulmasta.
Toinen poikkeuskohde vuoden 2020 toiminnassa oli opetushallituksen toimitilat Hakaniemenrannassa, jonka osalta taideteostoimikunta teki yhteistyötä Taideyliopiston Julkisen taiteen erikoistumiskoulutuksen kanssa.
10 tilausteosta
Vuoden 2020 aikana oli tekeillä yhteensä kymmenen tilausteosta.
Vuoden aikana niistä valmistui neljä:
Elin&Keino (Heini Nieminen ja Sandra Nyberg), JÄLKI (Kuin kiveen kaiverrettu) Keravan uuteen avovankilaan,
Ilja Karsikkaan Elämänpuu ja Laulava latvus Vuorelan koulukoti Opistolaan Vihtiin,
Juhana Moisanderin Justitia Lappeenrannan uuteen oikeustaloon sekä
Katja Tukiaisen Sky & Earth Hämeenlinnan naisvankilaan.
Lisäksi vuonna 2020 tekeillä olivat seuraavat kuusi teosta:
Heini Ahon teos Uuteen Suomalais-venäläiseen kouluun Helsingissä (valmistuu 2021),
Pekka ja Teija Isorättyän teos Villimiehenkadulle Lappeenrantaan (valmistuu 2021),
Mikael Pohjolan teos Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskukseen Jyväskylään (valmistuu 2021/2022),
Anssi Pulkkisen ja Nestori Syrjälän teos Kilpisjärven tullitoimipaikkaan (valmistuu 2021).
Pekka Sassin teos Opetushallituksen tiloihin Hakaniemenrantaan Helsinkiin (valmistuu 2021) sekä
Noora Schroderuksen teos Åbo Akademin ja Turun yliopiston AURUM-uudisrakennukseen Turkuun (valmistuu 2021).
9 759 inventoitua teosta
Kokoelman inventointiprojekti käynnistettiin syksyllä 2018. Sen tarkoituksena on varmistaa ja saattaa ajan tasalle kaikkien kokoelmateosten sijaintipaikka- ja kuntotiedot. Tähän mennessä on käyty läpi yhteensä 9 759 teosta.
Mittavia kunnostus- ja konservointihankkeita olivat vuoden 2020 aikana muun muassa Porvoon virastotalossa sijaitseva Auli Korhosen kattoon kiinnitetty ja akryylivärein maalatuista alumiinilevyistä koostuva Aurinkokaari (1996) sekä Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella oleva Vesa Varrelan seinänkorkuinen Lasiteos (2004), jossa on lasia, ruostumatonta terästä ja ruostutettua rautaa.
Gautam Palin tekemä Mahatma Gandhin muistomerkki Allotrianpuistossa Hämeentiellä Helsingissä joutui useamman kerran ilkivallan kohteeksi vuoden aikaan ja teosta jouduttiin puhdistamaan ja korjaamaan.
Kokoelmasta jouduttiin poistamaan yhteensä 11 teosta, teoksen tuhoutumisen tai inventaariossa todetun häviämisen johdosta. Senaatti-kiinteistöistä on ilmoitettu, että Ratapihantie 1, ns. Ympäristötalo/Pohan rakennus myydään valtion ulkopuoliselle kiinteistönomistajalle. Rakennuksen ala-aulassa sijaitseva Silja Rantasen seinämaalaus Kuvan ylitys (1990), joka on kooltaan 320 x 600 cm, menee osana kiinteistön kiinteää osaa uudelle omistajalle ja poistetaan kokoelmasta, koska teosta ei voi irrottaa seinästä.
866 895 euroa
Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan ostetaan teoksia gallerioista, taiteilijajärjestöjen teosvälitystilaisuuksista ja suoraan taiteilijoilta. Hankinnoissa pyritään monipuolisuuteen ja yhdenvertaisuuteen, mitä tulee taiteilijavalintoihin, käytettäviin materiaaleihin ja tekniikkoihin sekä hankintatapoihin.
Määrärahaa teoshankinnoille oli 699 000 euroa ja siirtomäärärahoina edelliseltä vuodelta yhteensä 167 895 euroa. Vuonna 2020 taideteoksia ostettiin 459 434 eurolla ja tilaustöihin käytettiin 367 375 euroa.
Lue lisää toimintakertomuksesta, jossa on myös runsaasti teoskuvia ja tilausten ja kilpailujen kautta kokoelmaan hankittujen teosten kuvauksia.