Hanaholmenin ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus on 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi saanut tänä syksynä kolme uutta veistosta taidepuistoonsa. Yksi teoksista on Suomen valtion taidelahjana kulttuurikeskuksen taidepuistoon talletettu, valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan kuuluva kuvanveistäjä Marjatta Weckströmin suurikokoinen Maan laulu -pronssiveistos (1979).

Espoon Hanasaaren ohi kulkiessa taidetta voi nykyisin ihailla saareen johtavan ajoväylän läheisyydessä: kuvanveistäjä Marjatta Weckströmin (1932–2017) yli nelimetrinen abstrakti Maan laulu –pronssiveistos on saanut uuden sijoituspaikan Hanaholmenin kulttuurikeskuksen sisääntuloväylän edestä, josta teos näkyy maamerkinomaisesti Länsiväylälle asti.

Weckströmin veistos tullaan julkistamaan joulukuussa järjestettävässä vihkimistilaisuudessa yhdessä Ruotsin valtion taidelahjan kanssa, joka on Statens Konstrådin komissioima, taiteilija Olof Marsjan Ljus spårare -veistos (pohjoissaameksi čuovgga guorri). Ruotsin valtion taidelahja on Hanaholmenin taidepuiston ensimmäinen teos saamelaistaustaiselta taiteilijalta. Aiemmin elokuussa Espoon kaupunki lahjoitti 50-vuotiaalle kulttuurikeskukselle kuvanveistäjä Anne Meskanen-Barmanin Kahvitauko-veistoksen.

Vuonna 1979 valmistunut ja vuonna 1980 julkistettu Marjatta Weckströmin Maan laulu -veistos on sijainnut yli neljä vuosikymmentä Hakaniemenrannan virastorakennuksen sisäpihalla, jonne teos aikanaan tilattiin valtion taideteostoimikunnan taidekilpailun voittajaehdotuksena. Muotokieleltään abstraktissa veistoksessa voi nähdä kasviaiheen, tai ihmis- tai eläinhahmonkin – teosta hallitsee sen ylöspäin, taivasta kohden kasvinomaisesti avautuva muoto sekä kolme alaspäin kapenevaa jalkaa. Teoksen keskellä kulkee neljä erimittaista metallista pystyputkea, jotka ikään kuin lävistävät abstraktin muodon. Taiteilija on itse kertonut teoksen mottona olleen italialaisen runoilijan Salvatore Quasimodon Ja äkkiä on ilta -teoksen säe: “Jokainen meistä seisoo yksin maan sydämellä auringon säteen lävistämänä ja kohta on ilta.”

Veistos oli aikanaan Weckströmin ensimmäinen ulkotilaan toteuttama monumentaaliveistos. Uransa aikana hän toteutti julkisiin tiloihin yhteensä kahdeksantoista teosta, joista mm. yksi teos, Staden vid havet –pronssiveistos (1989), sijaitsee Ruotsin Gävlessa. Tämäkin veistos sai hiljattain uuden sijoituspaikan siirtyessään Gävlen rautatieaseman edustalta Godisfabrikenin uudelle asuinalueelle.

Suomen valtion taidelahja 50-vuotiaalle Hanaholmenille

Opetus- ja kulttuuriministeriö teki keväällä aloitteen Suomen valtion taidelahjasta 50 vuotta täyttävälle Hanaholmenin kulttuurikeskukselle. Yhdeksi vaihtoehdoksi nousi mahdollisuus tallettaa Hanaholmenin taidepuistoon valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan jo kuuluva teos. Sopivia vaihtoehtoja lähdettiin yhdessä kartoittamaan kokoelmassa olevista suurikokoisista veistoksista.

Weckströmin Maan laulu -veistos vaati keväällä siirtoa Hakaniemenrannasta, kun valtion omistama virastotalo, jossa esimerkiksi Opetushallitus on pitkään toiminut, asetettiin myyntiin Senaatti-kiinteistön toimesta. Virastotalon sisäpihalla sijainnut, yli kolmimetrinen pronssiveistos nähtiinkin juuri sopivaksi teokseksi Hanaholmenin taidepuistoon: Hanaholmenin omaan taidekokoelmaan kuuluu myös Weckströmin Vuodenajat-reliefi (1975), joka sijaitsee kulttuurikeskuksen ja hotellin ravintolatilassa. Yhdessä kulttuurikeskuksen ja valtion taideteostoimikunnan henkilökunnan kanssa teokselle löytyi lisäksi näyttävä paikka Hanasaareen johtavan ajoväylän läheisyydestä nurmialueelta.

Ajatuksena on, että uudella paikallaan Maan laulu -veistos voi lähes maamerkin tavoin viestiä Hanaholmenin toiminnasta niin Länsiväylän suuntaan kuin toivottaa kulttuurikeskuksen ja hotellin vieraat tervetulleeksi saaren sen sisääntuloväylällä. Weckströmin teos sijaitsee lisäksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttämän rantareitin varrella, ja veistoksen toivotaan tuovan iloa uudella paikallaan mahdollisimman monelle.

Marjatta Weckström (1932–2017) opiskeli Suomen Taideakatemiassa vuosina 1952–1955. Weckström suoritti myös useaan otteeseen opintoja Pariisissa Académie de la Grande Chaumièressa ja Lontoossa itävaltalaisen kuvanveistäjän David Paulin oppilaana. Jo uransa alussa Weckström keskittyi abstraktiin kuvanveistoon, johon hän perehtyi etenkin arvostamansa taiteilija Ossip Zadkinen oppilaana Academie Colorossin kansainvälisellä veistoluokalla. Vuonna 1965 taiteilijalle ja hänen perheelleen valmistui Espoon Vapaaniemeen ateljeetalo Villa Louhela, jonka tilat mahdollistivat paremmin keskittymisen julkisten tilaustöiden suunnitteluun.  

Omien sanojensa mukaisesti Weckström pyrki kuvanveistäjänä teoksissaan sisäisen todellisuuden kuvaamiseen. Teosten aiheet kumpusivat mielen liikkeistä tai omakohtaisista kokemuksista. Weckströmin teoksissa voi nähdä myös hengellisiä sisältöjä: esimerkiksi toistuvina teemoina teosten nimissä kulkevat uudelleensyntymisen ja ylösnousemuksen aiheet.

Hanaholmenin taidepuistossa sijaitsevat myös valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan kuuluvat Kaarina Kaikkosen Eteneminen (2009), Elisabeth Sageforsin Matalaharju (2009), Hreinn Friðfinnssonin Lahja (1995–2000) ja Anna Uddenbergin Free Fall (2017) teokset.

OHJELMAA LIITTYEN MARJATTA WECKSTRÖMIN TAITEESEEN

Keskiviikkona 5.11. klo 17–18:30 Hanasaaressa järjestetään avoin yleisötilaisuus Marjatta Weckströmin taiteellisesta elämäntyöstä. Tilaisuuteen sisältyy käynti Marjatta Weckströmin Maan laulu -veistoksen ja Vuodenajat -reliefin luona.

Tutustu ohjelmaan tästä.

Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumisen.

Kuvat: Petri Summanen