Vantaalle valmistunut valtion taideteostoimikunnan tilausteos Pohjoisen valot on saanut inspiraationsa maan magneettisilla navoilla loimuavista revontulista. Taiteilija Laura Könönen halusi kivilohkareesta veistetyllä teoksellaan rikkoa rakennuksen arkkitehtonisia linjoja.
Könönen käyttää teoksissaan useimmiten suomalaista kiveä. Pohjoisen valot on Varpaisjärven mustaa diabaasia ja 25 tonnin painoisena suurin hänen tähän asti veistämistään kivistä. Teokseen kuuluu myös taiteilijalle ominaiseen tyyliin metallinhohtoinen automaali.
“Olen maalannut useita kiviveistoksiani, pidän ajallisesta kontrastista ja jännitteestä teollisen maalin ja lohkotun kivipinnan välillä.”
Könösen ehdotus Pohjoisen valot valittiin voittajaksi Senaatti-kiinteistöjen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa yhteistyössä järjestetyssä kutsutaidekilpailussa, jossa haettiin ideoita taideteoksista uuden pääpoliisiaseman edustalle Vantaan Jokiniemeen. Nyt valmistunut teos mukailee rakennuksessa käytettyjä värejä, vihreää ja sinistä. Vihreä on myös yleisin väri aurinkomyrskyjen aiheuttamissa revontulissa, jotka ovat inspiroineet taiteilijaa.
“Teoksessa kivi aseman edessä on kuin taivaalta tipahtanut aaltoileva pala avaruutta.”
Laura Könönen on 1980 Espoossa syntynyt, Porissa asuva ja Kokemäellä työskentelevä kuvanveistäjä. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2012 ja oli Ars Fennica -ehdokkaana vuonna 2015. Könönen on tehnyt useita julkisia teoksia Suomessa ja Ruotsissa ja hänen teoksiaan on muun muassa HAMin, Gösta Serlachiuksen ja valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.
Valtion taideteostoimikunta hankkii teoksia Senaatti-kiinteistöjen ja Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamiin kiinteistöihin. VTTK on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ja toimii Kansallisgallerian yhteydessä.
Kuvat: Titus Verhe
Lisätietoja:
Valtion taideteostoimikunta, Kansallisgalleria
puheenjohtaja Riitta Ojanperä, riitta.ojanpera@kansallisgalleria.fi, +358 0294 500 200 / +358 40 5729959
vastaava tuottaja Eija Aarnio, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, +358 400 271477