Hienovarainen kineettinen teos voitti Suomalais-venäläisen koulun taidekutsukilpailun

Valtion taideteostoimikunta järjesti 7.6.7.10.2019 taidekutsukilpailun Suomalais-venäläisen koulun uudisrakennukseen Helsingissä yhteistyössä koulun ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Arvostelulautakuntana toimi valtion taideteostoimikunta, puheenjohtajana arkkitehti Jari Auer.

Arvostelulautakunta piti luonnosehdotuksia korkeatasoisina, laadukkaina ja toteutuskelpoisina. Ehdotukset olivat huolella laadittuja. Kouluympäristö oli huomioitu materiaalien, aiheiden ja teosten sijoittelun kannalta hyvin. Kilpailukohteen luonne monikulttuurisena yhteisönä tuli myös joissakin ehdotuksissa esille. Mukana oli eri tekniikoita ja eri tavalla tilan haltuun ottavia ratkaisuja.

 

Voittajaksi valittu Heini Ahon Meditatiivinen kello (ehdotus nro 004) on sarja tiimalasimaisesti toimivia lasiveistoksia. Kellot ovat jatkuvassa hitaassa liikkeessä, jolloin niiden sisällä oleva värillinen hiekka valuu lasisten muodon eri kurveissa silloin tällöin tipahtaen lasimuodon pohjalle. Ehdotuksen ideaa pidetään kiehtovana, joka laajentaa perinteisen kellotaulun merkitystä ja ajan mittaavuutta runolliseen suuntaan. Meditatiivinen kello on erilainen ja raikas, katsetta ja kiinnostusta vangitseva ikiliikkuja. Aika ja liike yhdistyvät kauniista antaen ajatuksen vapaasti pohtia ajan olemusta. Hienovarainen kineettinen teos sopii temaattisesti kouluympäristöön. Teos tarjoaa myös pedagogisen ajatuksen; teos on yhteisen ihmettelyn aihe ja haastaa ajattelemaan arkisia ja itsestään selvänä pidettyjä asioita uudesta näkökulmasta.

Kilpailuun oli kutsuttuna seuraavat taiteilijat / taiteilijaparit: Heini Aho, Jasmin Anoschkin, Tiia Heinonen/Julia Kukkonen, Villu Jaanisoo, Antti Laitinen ja Alexander Reichstein. Kukin kuusi taiteilijaa tai taiteilijaparia saavat osallistumispalkkiona 3 000 euroa.

Kilpailun tulos julkistetaan torstaina 31.10.2019. Voittajaksi valittu luonnosehdotus ja kilpailupöytäkirja ovat nähtävillä 31.10.2019–7.5.2020 välisenä aikana kilpailun internetsivuilla www.valtiontaideteostoimikunta.fi/svk-taidekilpailu. Valtion taideteostoimikunta päätti lähteä jatkokehittämään ja toteuttamaan voittajaehdotusta. Teos pyritään toteuttamaan vuosien 2020–2021 aikana.

Lisätietoja:

Jari Auer, puheenjohtaja, arkkitehti, jari.auer@senaatti.fi, puh. 040-8655047
Eija Aarnio, sihteeri, vastaava tuottaja, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, puh. 0400-271477

Kuvia voittaneesta ehdotuksesta: valtiontaideteostoimikunta.fi/medialle, salasana: valtiontaide