Sadan kellon tikitykset

Petri Kuljuntaustan ääni-installaatio Tempuksen viisi metriä pitkä rei’itetty alumiinilevy toimii kaikukoppana 100 sähkökellon koneistolle. Sekunti-, minuutti- ja tuntiviisarit tikittävät omaan mekaaniseen tahtiinsa muistuttaen pienen pieniä kapellimestarin...
Vielä hetki lapsena pysäyttää pohtimaan lapsuutta

Vielä hetki lapsena pysäyttää pohtimaan lapsuutta

“Koska taide on äärimmäisen henkilökohtaista ja taiteilijan itseymmärryksen väline, taiteilija voi tuoda lapsuuden kulttuuriseen kuvaan oman äänensä, oman erityisyytensä ja siten monimuotoistaa kuvaa. Katsomalla ikään kuin kauas lapsuuteen voi nähdä lähelle, nähdä...
Mansikoita hinnalla millä hyvänsä?

Mansikoita hinnalla millä hyvänsä?

Suomen kesään erottamattomasti kuuluva mansikkakoju seisoo Riihimäen Granitin aukiolla heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Tiskissä on myynnissä samoja kotimaisia mansikoita kahdella eri hinnalla. “Meillä on tänään erikoiskampanja, eli rasisteille puoleen hintaan.”...

Kullattujen kirjaimien salainen viesti

Maanantai-kollektiivi on suunnitellut teoksen, jossa lasiseinään kullataan teksti tuntemattomaksi jäävillä kirjaimilla. ”Siihen on piilotettuna viesti, jota emme paljasta,” sanoo ryhmän taiteilija Maija Savolainen. ”Viesti on kuitenkin positiivinen,” lisää Jaana...
Vale-Tappereista konsulttitoimistoihin

Vale-Tappereista konsulttitoimistoihin

Musiikkitalon edessä kohti taivasta kurkottava hauki, hätääntyneenä ympäri Helsinkiä juokseva pukumies, vankilan seinää koristava graffiti – kaikki tämä on julkista taidetta, ja kuuluu valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan. Vaikka kokoelmaan hankitaan teoksia...