Petri Kuljuntaustan ääni-installaatio Tempuksen viisi metriä pitkä rei’itetty alumiinilevy toimii kaikukoppana 100 sähkökellon koneistolle. Sekunti-, minuutti- ja tuntiviisarit tikittävät omaan mekaaniseen tahtiinsa muistuttaen pienen pieniä kapellimestarin tahtipuikkoja. Välillä tikitykset löytävät saman pulssin ja lyövät samaan rytmiin, erotakseen pian toisistaan. Valtion taideteostoimikunnan uusi tilausteos on sijoitettu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, Musiikkitaloon.
Petri Kuljuntausta on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kokeilevan elektroakustisen äänitaiteen tekijöitä, muusikko ja säveltäjä. ”Minua ovat kiehtoneet ajan ulottuvuudet, epämääräisyydet ja outoudet jo pitkään. Tempus on latinaa ja tarkoittaa aikaa. Kellot valikoituivat tätä kautta keskeiseksi materiaaliksi. Mitä enemmän kelloja sitä moninaisempi tikityksen ääni”, kertoo Kuljuntausta.
Sähkökellot ovat mekaanisia tuotteita, eivätkä käy pidemmän päälle tarkalleen samassa ajassa, toinen kello edistää ja toinen rupeaa jätättämään. Kyse on vaiheensiirrosta, jolloin ääni-ilmiö siirtyy hieman eri vaiheeseen suhteessa toisiinsa. Mekaniikan tuottama virhe luo pohjan ääni-installaatiolle. ”Halusin kuulla, millainen äänikenttä syntyy monesta kellosta. Pienet rytmiset muutokset elävöittävät teosta tehden siitä alati muuttuvan äänikuvion”, sanoo Kuljuntausta.
Petri Kuljuntausta: Tempus (2018), Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Musiikkitalo. Kuva: Eija Aarnio
”Ajan hajaantumisesta syntyy ääneen ensin aaltoliikettä. Tikitys kuulostaa laajentuneen, mutta edelleen se kuulostaa yhdeltä ääneltä, sillä ihmiskorva hahmottaa lähekkäin soivat tikitykset rytmisesti yhteen. Ajan kuluessa kellot erkaantuvat yhä kauemmaksi toisistaan ja lopulta yhtenäinen rytmi hajoaa ja äänikenttä muuttuu yhä kompleksisemmaksi, tikitysten kentäksi. Äänitekstuuri kuulostaa taulun edessä siltä kuin kyseessä olisi mekaanisten heinäsirkkojen parvi”, kertoo Kuljuntausta.
Kuljuntausta pitää ”soivan” teoksen sijoituspaikkaa ideaalina teoksen vastaanottajan kannalta. Teos sijaitsee portaikossa kulkevien ihmisten yläpuolella. Kellokoneistojen kevyet ja herkät viisarit ovat turvassa, eikä myöskään Mannerheimintieltä kantaudu liikenteen melua sekoittamaan teoksen äänikenttää.
Petri Kuljuntausta: Tempus (2018), Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Musiikkitalo. Kuva: Eija Aarnio
Ääni-installaatio on myös visuaalisesti mielenkiintoinen. Viisareiden hypnoottinen hypähtävä liike kiehtoo ja saa katsojan pysähtymään teoksen äärelle. Kellokoneistojen sijoittelussa korostuu sarjallisuus. Sata kelloa viittaa myös Suomen 100-vuotiseen olemassaoloon.
Kuljuntausta mainitsee prosessitaiteen. Hänelle teoksen luomisprosessi on muodostanut kiinnostavan reitin aikaan liittyviin erilaisiin merkityksiin ja tutkimuksiin. Prosessitaiteellisen teoksen luomisprosessi voi olla yhä käynnissä, kun teos asetetaan esille. ”Kun teos käynnistetään, kaikki kellot lähtevät tikittämään samanaikaisesti. Mekaaniset kellot käyvät kuitenkin epätahtiin. Matemaatikko voisi laskea, milloin kellot saavuttavat uudelleen alkupisteen”, pohtii Kuljuntausta. Hän itse arvelee, että tähän voisi mennä tuhansia vuosia.
Petri Kuljuntausta on tutkinut ajan hahmottamista ja vaiheensiirtoa pitkään ja tehnyt ääniteoksia tekniikan pohjalta jo yli 20 vuotta. Tiede, muun muassa astrofysiikka pitää sisällään monia outouksia, kuten singulariteetin käsite, aika-avaruuden vääristymä. ”Jos esimerkiksi kahta äärimmäisen tarkasti samaan rytmiin lyövää kelloa kuljetetaan avaruudessa eri reittejä pitkin ja tuodaan takaisin yhteen, käyvät ne matkan jälkeen eri rytmissä. Tämä johtuu aika-avaruuden vääristymästä”, kertoo Kuljuntausta.
Petri Kuljuntaustan Tempus-teoksen käynnistyshetkeksi sovittiin 29.1.2018 kello 15.15. Teoksen julkistamistilaisuudessa taulun jokainen pysähdyksissä oleva kello osoittaa kyseistä aikaa. Kun oikea aika saavuttaa kyseisen kellonlyömän, teoksen kaikki kellot alkavat käydä ja näyttää oikeaa aikaa. Teoksen perustempo on kuusikymmentä lyöntiä minuutissa.
Haastattelu on tehty 4.1.2018 Musiikkitalossa.