Suomen kesään erottamattomasti kuuluva mansikkakoju seisoo Riihimäen Granitin aukiolla heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Tiskissä on myynnissä samoja kotimaisia mansikoita kahdella eri hinnalla. “Meillä on tänään erikoiskampanja, eli rasisteille puoleen hintaan.”

Mansikanmyyjä on taiteilija Otto Karvonen ja tämä on hänen performanssinsa Rasistit puoleen hintaan! Karvonen kutsuu sitä sosiaaliseksi kokeeksi, jonka on tarkoitus yllättää ihmiset arkisessa tilanteessa.

Kauppoja tehdessään Karvonen ja hänen myyjäkollegansa juttelivat neutraalisti ja hyväntuulisesti, jotta keskiöön nousisi se, miten asiakas määrittelee ja ilmaisee oman kantansa. Erikoiskampanjan tarkoitusperiä ei kerrottu, eikä varsinkaan sitä, että kyse on taiteesta. Harva kävijä kyseli kampanjan taustoja, mutta yksi mietti, onko kyse jonkin puolueen tapahtumasta.

Otto Karvonen: Rasistit puoleen hintaan © Anna Matilda Valli

Mansikoita meni kaupaksi sekä normaaliin että alennettuun hintaan; rasisteiksi tunnustautuneita oli noin neljäsosa päivän asiakkaista. Yksi kertoi ylpeänä olevansa rasisti, toinen puolestaan osti kotona odottavalle rasistille. Eräs asiakas epäili koiransa olevan rasisti, koska se haukkuu tummaihoisille, mutta ei silti käyttänyt tarjousta hyväkseen. Joillekin tilanne synnytti hieman kiusaantunutta puntarointia – olihan tarjoushinta varsin houkutteleva – mutta päätös oli kuitenkin ostaa normaaliin hintaan. “Jossain menee raja,” sanottiin perusteluksi. Vaihtoehdot antoivat ihmisille myös mahdollisuuden tunnustautua rasismin vastustajaksi, ja jotkut ilmoittivat painokkaasti ostavansa mansikat tietenkin täydellä hinnalla.

“Yritin suhtautua avoimesti ja olla odottamatta mitään tiettyjä reaktioita. Arvelin kyllä etukäteen, että rasistiksi ei viitsittäisi tunnustautua. Toisaalta odotin, että joillekin rastistiksi tunnustautuminen ei välttämättä ole vaikeaa,” Karvonen sanoo. Taiteilija taltioi kojulla käydyt keskustelut ja työstää niistä seuraavaksi dokumentaation.

Valtion taideteostoimikunta tilasi Karvoselta performanssin osaksi 60-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Ideointi käynnistyi syksyllä 2016. Teoksen lähtökohtana oli taiteilijan mieleen tullut mainoslause rasistit puoleen hintaan: “Se kuulosti niin törkeältä ja epäkorrektilta.” Ajatus teoksen muodosta kehittyi performanssin ajankohdan kautta. Heinäkuu on loma-aikaa ja kotimaisen mansikan sesongin alkua, jolloin marjoja ostetaan, vaikka hinta saattaa kirpaista. Mansikkasadon kehitys ja hintavertailut ovat vuodesta toiseen toistuva kesäajan uutisoinnin aihe.

Otto Karvonen: Rasistit puoleen hintaan © Anna Matilda Valli

Karvosen teos yhdistää ihanat mansikat vakavaan ajankohtaiseen keskusteluun rasismista ja maahanmuutosta. Julkisessa keskustelussa ovat olleet esillä rasismin arkipäiväistyminen ja pohdinnat siitä, onko rasismi ajattelutapa muiden joukossa. Paljon keskustellaan myös keskustelemisesta: onko eri tavoin ajattelevien mahdollista kuulla toisiaan vai poteroidummeko maahamuuttokriittisiin ja suvaitsevaisiin, joista toiset ovat väärässä ja toiset oikeassa.

Rasismia, maahanmuuttoa ja pakolaiskriisiä käsitellään tietenkin myös taiteessa. Otto Karvonen kertoo, että kysymys omasta positiosta on ollut mielessä teosta valmistellessa. Miten kantasuomalaiselta näyttävä taiteilija voi käsitellä rasismia ilman että taide muuttuu valistustyöksi tai että rasismista käytävän keskustelun omii taiteensa materiaaliksi? Karvosen keino on asettua niin sanotun tavallisen ihmisen joukkoon omana itsenään siitä huolimatta, että “Rasistit puoleen hintaan” -mainoskyltin kanssa esiintyminen tuntuu hänestä kiusalliselta.

Karvonen on myynyt elintarvikkeita muissakin julkisen tilan performansseissaan, ja herätellyt ihmisten ajatuksia siitä, miten erilaiset maailmankatsomukset ilmenevät arkitodellisuudessa. Hän on myynyt eri uskontokuntiin kuuluvia kananmunia ja muikkuja (teokset Eggs of Faith, Pariisi, 2016 ja Muikkuja vakaumuksella, Kuopio, 2005) ja islamilaista leipää (Islamilainen rievä, Mänttä, Tampere ja Vantaa 2014).

Karvosen teosten luoma odottamaton asetelma keskellä arkea saa ruokaostoksiaan tekevän katsojan tekemään valinnan, ja kävelemään kotiin vaikkapa hindulaisten kananmunien tai juutalaisten muikkujen kanssa. Riihimäellä mansikoiden mukana kulkeutui kotiin kenties myös kysymys miksi juuri rasistit saivat alennuksen.

Rasistit puoleen hintaan! teoksen dokumentaatio tulee yleisön nähtäväksi myöhemmin, ja siitä tiedotetaan erikseen. Lisätietoa Otto Karvosen teoksista taiteilijan omalla verkkosivulla.

Riihimäellä on esillä myös muita Valtion taideteostoimikunnan juhlavuoden hankkeita: Marketta Hailan kuratoima, taideteostoimikunnan kokoelmateoksia esittelevä Joka hetki on poikkeus -näyttely on avoinna Riihimäen Vanhalla Lasitehtaalla 3.9.2017 asti. Kalle Hammin & Dzamil Kamangerin ympäristötaideteos Paperittomien puutarha on esillä Riihimäen taidemuseon ja poliisiaseman yhteisellä piha-alueella ja taidemuseon parvella 1.10.2017 asti.