Taidekilpailulla haettiin ideoita media- ja tietotekniikkaan perustuvista taideteoksista, joita voidaan esittää valtionhallinnon virtuaalisissa tiloissa, eli tietokoneiden ja muiden päätelaitteiden näytöillä ja käyttöliittymissä. Valtion taideteostoimikunta järjesti kaikille avoimen ideakilpailun yhteistyössä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin kanssa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtion taideteostoimikunta tuottaa tilausteoksia digitaalisiin ympäristöihin. Valtorin asiantuntijat osallistuivat neuvonantajina kilpailuohjelman laadintaan ja ehdotusten läpikäyntiin.

Kilpailuun lähetettiin 18 ehdotusta, joita palkintolautakunta piti yleisesti sisällöltään kiinnostavina, mutta totesi, että kilpailuympäristön teknisiä mahdollisuuksia ja käyttäjäkokemusta ei otettu riittävällä tavalla huomioon. Palkintolautakuntana toiminut valtion taideteostoimikunta päätti olla jakamatta kilpailun ensimmäistä palkintoa. Jaetulle toiselle sijalle valittiin Pink Twins (Juha ja Vesa Vehviläinen) ehdotuksella Puutarhaportaali (3500€) ja Jukka Hakanen ja Atte Heinonen ehdotuksella Mennäänkö metsään (3500€). Jaetulle kolmannelle sijalle asetettiin Mollu Heinon ja Esa Salmion ehdotus Värin kaipuu (1500€), Tomi Paijon Valtion tunnekartta (1500€) sekä Anu Suhosen Pintajännitys (1500€). Taideteostoimikunta neuvottelee muutaman palkintosijoille tulleen taiteilijan kanssa ehdotusten jatkokehittelystä ja toteutuksesta.

Palkitut ehdotukset ja palkintolautakunnan arvostelupöytäkirja ovat nähtävillä tällä sivulla 1.2.2019 asti.