Otto Karvosen teoskokonaisuus Kuin kaikkialla virtaava vesi julkistetaan Oulun oikeustalossa 31.5.2023. Valtion taideteostoimikunta järjesti keväällä 2021 yleisen taidekilpailun yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa. Kilpailussa jatkokehitykseen valittu Karvosen teos välkehtii valkokultaisina virtaavan veden kuvina oikeustalon eri tiloissa.

Otto Karvosen hienovarainen teoskokonaisuus Kuin kaikkialla virtaava vesi sijoittuu Oulun oikeustalon odotusaulaan ja istuntosaleihin. Teosta varten Karvonen valokuvasi pohjoisen jokia ja auringon välkettä niiden pinnalla. Valokuvista työstettiin graafisia kuvioita, jotka toteutettiin valkokullalla suoraan tilojen seinille. Käsityönä toteutettu pinta on elävä ja valoa vaihtelevasti heijasteleva. Valosta riippuen kuviot voivat näyttää joko tummilta tai hohtavan kirkkailta, tai lähes sulautua taustaansa.

”On ollut ilo tehdä yhteistyötä kultaajamestarien kanssa ja seurata heidän taiturimaista, ikiaikaisesta käsityöperinteestä ammentavaa työskentelyään.”

Teosta suunnitellessa taiteilija yritti kuvitella, millaisissa tuntemuksissa ihmiset mahdollisesti oikeustalon tiloissa viettävät aikaa. Tarkoituksena oli luoda tiloihin rauhallisia tunnelmia, jättäen tilaa mielikuvitukselle ja erilaisille hetkestä ja kokijasta riippuville tulkinnoille.

”Halusin, että teos ei ole visuaalisesti päällekäyvä, vaan ennemminkin vähäeleinen ja vaivihkainen. Se joko erottuu taustastaan tai sulautuu siihen, riippuen aina valon heijastuksista.”

Teosta ja sen nimeä on inspiroinut Martin Luther King jr:n kuuluisa puhe “I have a dream”, ja erityisesti kohta, jossa hyödynnetään raamatustakin löytyvää vertauskuvaa: “…we are not satisfied and will not be satisfied until justice rolls down like water and righteousness like a mighty stream.” Taiteilijan mukaan kullakin katsojalla on kuitenkin vapaus itse pohtia nimeen liittyviä merkityksiä.

Kuin kaikkialla virtaava vesi -teosta varten Karvosen valokuvaamat joet: Tenniöjoki, Salla; Vääräjoki, Taivalkoski; Iittämänjoki, Enontekiö; Karhujoki, Hyrynsalmi; Kiiminkijoki, Oulu; Kärsämäenjoki, Kärsämäki; Naamankajoki, Puolanka/Suomussalmi; Pitkäsuvanto, Rovaniemi; Sanginjoki ja Koitelinkoski.

Otto Karvonen (s. 1975) on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka teoksia on nähty lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Karvonen tunnetaan mm. arkea nyrjäyttävistä, katoavaisista interventioista sekä pysyvistä, suuren mittakaavan julkisista teoksista – ja monenlaisesta siltä väliltä. Karvosen teokset sekaantuvat usein haastaviinkin ajankohtaisiin teemoihin ja julkisiin keskusteluihin, kaikenlaista julistamista ja sormella osoittelua kuitenkin hienovaraisesti vältellen.

Valokuva vaalean puun värisestä seinästä, jossa on hohtavasta ja aaltomaisesta viivasta muodostuva taideteos.

Valtion taideteostoimikunta hankkii teoksia Senaatti-kiinteistöjen ja Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamiin kiinteistöihin. VTTK on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ja toimii Kansallisgallerian yhteydessä.

Kuvat: Heikki Salmi / Kaari Photography

Teokset kuvissa:
Kuin kaikkialla virtaava vesi: Iittämänjoki, Enontekiö
Kuin kaikkialla virtaava vesi: Tenniöjoki, Salla

Lisätietoja:
Valtion taideteostoimikunta, Kansallisgalleria
puheenjohtaja Riitta Ojanperä, riitta.ojanpera@kansallisgalleria.fi, 02 94500238 vastaava tuottaja Eija Aarnio, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, 0400 271477