Noora Schroderuksen teos Quercus robur on julkistettu Åbo Akademin ja Turun yliopiston Aurum-uudisrakennuksessa Turun Yliopistonmäellä. Veistoskokonaisuus voitti yleisen taidekilpailun, jonka Valtion taideteostoimikunta järjesti yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n, Åbo Akademin ja Turun yliopiston kanssa.

Schroderuksen Quercus robur koostuu alumiinipronssiin valetuista metsätammen osista, jotka levittäytyvät Aurumin kapean ja korkean aulatilan eri kerroksiin. Runkoa, oksia ja lehvästöä kuvaavat, kullanhohtoisiksi kiillotetut erilliset osat täydentyvät kokonaisuudeksi katsojan mielessä. Kullan ja puun kohtaaminen konkretisoituu teoksen myötä monella tasolla. Aurum on saanut nimensä kullan latinankielisestä nimestä ja uudisrakennuksen pinnoissa on käytetty runsaasti puuta materiaalina.

Aihio Arkkitehdit Oy:n suunnittelema Aurum sijaitsee keskiaikaisen Turun kulttuuriympäristöalueella sekä kansallisen kaupunkipuiston alueella. Ympäristövastuullisuus on ollut keskeisessä roolissa sekä uudisrakennuksen että Quercus roburin toteutuksessa. Tammi, josta muotit on otettu, on peräisin Salon kaupungin puutarhurin karsimasta puusta, sillä Schroderukselle oli tärkeää, ettei teosprosessissa vahingoitettu elävää puuta. 

”Olin ajatellut tammen sopivan sisällöllisesti teoksen aiheeksi uuteen yliopiston rakennukseen, sillä kuten uudisrakennus ja yliopisto itsessään, tammi luo ympärilleen ylevän ja valoisan ympäristön ja tarjoaa elinympäristön lukuisille lajeille. Olisi siis mielestäni ollut moraalisesti väärin tuhota elävän tammen eliöstöä teoksen toteutuksen takia. Toki eliöitä oli myös saamissani karsituissa puun osissa, mutta niistä orgaaninen aines oli mahdollista rapsutella pensselillä hellästi takaisin metsään.” 

Noora Schroderus (s. 1982) on valmistunut kuvanveistäjäksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2014 ja hänen teoksiaan on useiden taidemuseoiden kokoelmissa. Schroderuksen työskentelyä leimaa hienovireinen kantaaottavuus, joka tulee usein esille veistoksen materiaaleissa. Teräksen, pronssin ja kipsin lisäksi taiteilija on käyttänyt teoksissaan muun muassa kirjontalankoja ja karvoja.

Valtion taideteostoimikunta hankkii vuosittain noin 6–8 uutta tilausteosta Senaatti-kiinteistöjen, valtioneuvoston kanslian ja Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamiin kiinteistöihin. Hankintoja rahoitetaan rahapelitoiminnan voittovaroilla, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa toimikunnan käyttöön. Tämän lisäksi toimikunta hankkii kokoelmateoksia näyttelyistä ja myyntitilaisuuksista.

 

Kuvat:
Noora Schroderus

Lisätietoja:

Valtion taideteostoimikunta
Puheenjohtaja Henri Terho, henri.terho@taike.fi, puh. 0295 330901
Vastaava tuottaja Eija Aarnio, eija.aarnio@kansallisgalleria.fi, puh. 0400-271477